Manuaalista ja aktiivista terapiaa.
Minun filosofiani mukaan fysioterapia on tärkeää aloittaa heti yhdessä manuaalisen eli esimerkiksi kiropraktikon suorittaman hoidon kanssa. Manuaalisen terapian tavoitteena on palauttaa kehon nivelten, lihasten, kalvojen ym. mekanoreseptorien keskushermostoon välittämä viestintä mahdollisimman normaaliksi. Ks. soveltava kinesiologia. Tämän kautta pikkuaivot pääsevät koordinoimaan oikeita liikemalleja (motorisia engrammeja) helpommin ja näin esimerkiksi yksilö hahmottaa kehonsa paremmin ja saa suorituksistaan enemmän irti! Hermosto kun ohjaa kaikkea kehossamme tapahtuvaa toimintaa.
Manuaalisen hoidon tavoite
Tavoitteena on erityisesti selkärangan ja muiden nivelten esteetöntä liikkuminen ja myös fascian eli kalvoketjujen ja niiden kerroksien sekä hermokudoksien vapaa liukuminen. Tämän jälkeen koko keho voi toimia mahdollisimman tehokkaasti: hengityksestä, lihaksista jne. aina immuniteettiin asti.
Tämän saavuttamiseen tarvitaan erilaisia manuaalisia ja toiminnallisia hoitomuotoja riippuen ongelmien kestosta ja asiakkaan iästä. Kiropraktikon suorittama nivelen manipulaatio/adjustmentti on tehokas ”resetoija”, jolla voidaan muokata koko kehon toimintaa (1-10). Tämän lisäksi hoidoissa on mahdollista soveltaa länsimaista akupunktiota (dry needling), erilaisia faskiatekniikoita instrumenteilla ja ilman, McKenzie harjoitteita, kinesioteippausta jne.
Aktiivisen hoidon tavoite
Liike on lääke ja varsinkin oikein tehdyllä liikkeellä ja voimaharjoittelulla voidaan myös hoitaa, ehkäistä ja ylläpitää nivelten, hermoston, lihasten ja fascian optimaalista toimintaa. Tämä onkin fysioterapian päätavoite eli korjata motoriset liikehäiriöt, biomekaanisesti ylikuormittavat tekniikkaavirheet ja kehittää kehon kuormitus- ja adaptaatiokykyä monipuolisilla taito- ja voimaharjoittelulla ja näin ennaltaehkäistä ja kuntouttaa tuki- ja liikuntaelimistön vammoja.
Urheilijat ja aktiiviliikkujat
Ennaltaehkäisyllä yritetään estää esimerkiksi urheilussa yksilöllisen huonon motorisen liikemallin tai yksipuolisen tai liiallisen liikkeen ja kuormituksen kautta syntyvää lihasepätasapainoa ja rasitusvammoja.
Odottavat ja synnyttäneet äidit
Myös raskaus luonnollisesti muokkaa odottavan äidin lantion biomekaniikkaa ja sikiön kehitys voi luoda puolieroja nivelien liikkuvuuteen. Epänormaali ja pitkittynyt selkärangan, lantion, lonkkien ja lantionpohjan biomekaniikka voi johtaa kudosten ylikuormittumiseen ja kipuun. Tätäkin voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa tutkitusti, tehokkaasti ja turvallisesti yhdistämällä kiropraktiikan ja fysioterapian tietotaito!
Työikäiset
Vastaavasti työelämässä liiallinen passiivisuus ja liikunnan yksipuolisuus voi aiheuttaa kudosten (välilevyt, nivelsiteet, nivelkapselit) ärtymistä. Tämän kartoittamiseksi on hyvä soveltaa erilaisia toiminnallisia lihastasapainokartoituksia. Tämä kuitenkin edellyttää, että häiriötekijät on poistettu ja aivoihin suuntautuva viestintä on optimaalista. Kiropraktikon suorittamalla tutkimuksella ja hoidolla voimme varmistaa, että näin on! Tutustu kiropraktiikkaan tästä.
Tämän saavuttamiseksi yksilö tarvitsee myös riittävästi syvää unta, vettä ja ruokavalio tulee olla mahdollisimman luonnollinen ja monipuolinen.
Perinteisen fysioterapian ja kiropraktiikan lisäksi sovellan seuraavia menetelmiä:
- Soveltava Kinesiologia – AK – Applied Kinesiology
- Toiminnallinen neurologia: Carrick Institute, Brain Hub Academia & Neuroseminars
- MDT/McKenzie menetelmä – Mekaaninen Diagnosointi ja Terapia
- Urheilukiropraktiikka (FICS), Urheilufysioterapia (SUFT)
- IASTM – Instrument Assisted Soft Tissue Mobilization
- Länsimaalainen akupunktio/ Trigger Point Dry Needling
- Fascial Manipulation/ Myofascial Release ym. faskiatekniikat
- KC – Kinetic Control ym. liikekontrolliharjoitteet
- DNS – Dynamic Neuromuscular Stabilization
- FMS – Functional Movement Systems
- Kinesio Taping, ym. elastinen- ja kovateippaus
Liikuntavammojen ennaltaehkäisyn ja kuntoutusohjelman jatkuvuuden vuoksi Kiropraktikko Tuomo Pieti tekee yhteistyötä KiHy Klinikan kanssa.
Lähteet:
- Haavik and Murphy. Journal of Manipulative and Physiological Theraputics 2011; 34: 88-97.
- Holt. PhD Thesis. Auckland, New Zealand: Department of Population Health, Univesity of Auckland; 2013.
- Haavik and Murphy. Clinical Neurophysiology 2007; 118: 391-402.
- Kelly, Murphy and Backhouse. Journal of Manipulative and Physiological Therapeutics 2000; 23: 246-251.
- Haavik, Taylor and Murphy. Journal of Manipulative and Physiological Therapeutics 2008; 31: 115-126.
- Haavik, Taylor and Murphy. Journal of Manipulative and Physiological Therapeutics 2010; 33: 178-188.
- Enebo. Chiropractic Journal Australia 2003; 33: 93-97.
- Marshall and Murphy. Journal of Manipulative and Physiological Therapeutics 2006;29: 196-202.
- Hillermann, Gomes, Korporaal and Jackson. Journal of Manipulative and Physiological Therapeutics 2006; 29: 145-149.
- Niazi, Tûrker, Flavel, Kingett, Duehr and Haavik. Paper presented at: World Federation of Chiropractic`s 12th Biennial Congress; April 6-9, 2013; Durban, South Africa.