Mikä kiropraktiikka?
Kiropraktiikka on pitkälle kehittynyt erikoisosaamisen alue, joka tutkii, hoitaa ja ennaltaehkäisee erityisesti rangan, mutta myös koko ihmisen hermo-, tuki- ja liikuntaelimistön toimintahäiriöitä ja kiputiloja. Kiropraktikot ovat suorittaneet 5-6 vuoden mittaisen yliopistokulutuksen, minkä pohjalta heillä on valmiudet tehdä erotusdiagnoosi, selvittää hoidon mahdolliset vasta-aiheet ja tieto/taito hoitaa kaikkia TULE (tuki- ja liikuntaelin) sairauksia.
Kiropraktiikan tarkoitus on palauttaa ja ylläpitää kehon oma kyky parantua, uusiutua ja sopeutua ympäristöönsä ja sen muutoksiin. Tavoitteena on kehon maksimaalinen toimintakyky.
Kehon jokaista toimintoa ohjaa ja valvoo aivot. Hermosto kuljettaa joka ainoa sekunti miljoonia viestejä aivojen ja kehon jokaisen osan välillä. Tutkimukset puoltavat näkemystä siitä, että selkärangan nikamien tai kehon muiden nivelien liikehäiriöt voivat aiheuttaa häiriötä tässä hermoviestien kulussa. Kiropraktiikalla pyritään korjaamaan nämä sensomotoriset liikehäiriöt ja täten vaikuttaa positiivisesti hermoston toimintaan ja kehon kykyyn parantua.
Liikkeen parantumisen ja hermoston toiminnan optimoinnin kautta myös oikeita liikemalleja on helpompi hallita. Pitkäaikaista paranemista voidaan maksimoida ja liikehäiriöiden uusiutumista ennaltaehkäistä omatoimisella terapeuttisella harjoittelulla, oikeanlaisella ravinnolla, riittävällä unella ja terveysliikunnalla.
Tutustu lisää:
- Kiropraktinen adjustmentti
- Vaikutusmekanismi
- Hoitosuositukset
- Turvallisuus
- Kiropraktiikka ja soveltava kinesiologia
Kiropraktikko & Fysioterapeutti Tuomo Pieti, Jyväskylä.
Chiropractor & Physiotherapist Pieti, Spine & Sports in Jyväskylä.