Milena

MILENA2Milena, 27: SI (Sacroiliac) -nivelen toimintahäiriö ja kipu

Kesällä 2015 selkäni alkoi oireilla juostessa. Pistävää, sykkivää kipua satunnaisesti vasemmalla puolella alaselästä säteillen pakaraan. Pelaan aktiivisesti amerikkalaista jalkapalloa ja ajattelin että pelikauden alkaessa, sekä treeni-intensiteetin kasvaessa lihakset olivat vain jumissa. Kävin hierojalla, venyttelin ja pidin taukoa treeneistä. Kivut hellittivät silloin, mutta tulivat kuitenkin jatkuvasti pian takaisin. Suorituskyky urheilussa alkoi laskea ja loppukesästä 2016 kivut pahenivat niin, että alkoivat häiritä myös päivittäistä arkielämää. Kävely vaikeutui ja jo ihan kenkien jalkaan laittaminen alkoi aiheuttaman haasteita. Pahinta kuitenkin oli kipu, joka herätti öisin. Väsymys alkoi näkyä, urheilu jäi vähemmälle ja vaikka kuinka tsemppasin, oli arki haastavaa. ”Kyllä tämä tästä” asenne sai riittää, kun yhtenä päivänä sängystä nouseminen ei enää onnistunut. Hälytyskellot alkoivat vihdoin soida ja menin lääkäriin. Tuloksena purkki vahvoja kipulääkkeitä. Oireet helpottivat hetkeksi, mutta pikkuhiljaa alkoivat palata.

Tavoitteena kaudelle 2017 minulla oli naisten amerikkalaisen jalkapallon MM-kisat Kanadassa. Tiesin että asiaa kisoihin ei ole, jos kroppa ei toimi. Olin mm. pitänyt selässä kylmää/kuumaa, jumpannut ja venytellyt, pitänyt taukoa urheilusta, levännyt, käynyt hierojalla ja syönyt lääkkeitä, mutta mikään ei auttanut pysyvästi.

Kuulin onnekseni kaveriltani Kiropraktikko Tuomosta ja tammikuussa 2017 päätin kokeilla kiropraktiikkaa ensimmäisen kerran. Se oli yksi tärkeistä hetkistä urheilu-urallani, sillä en olisi ollut maajoukkuekunnossa ilman Tuomon ammattitaitoa.

Ensimmäisellä kerralla Tuomo tutki koko kropan ja tuli siihen tulokseen, että kyseessä oli SI-nivelen ongelma. Luultavasti vuosia sitten pelitilanteessa lonkkani oli saanut osuman, jonka seurauksena SI-niveliin oli jäänyt toiminnallinen häiriö ja siitä syystä lantio oli ärtynyt. Ensimmäisen kerran jälkeen en voinut uskoa miten hyvään kuntoon selkäni tuli käsittelyn ansiosta. Tuomo selitti tarkoin ja rauhallisesti ensin mitä tekee, sillä eriasennoissa ”vääntely” tuntui aluksi itselle todella erikoiselta ja ehkä vähän jännittävältäkin. Kuitenkin Tuomon ammattitaitoinen ote ja vankka kokemus teki tilanteesta luontevan. Tuomo ohjasi kotiharjoitteita ja neuvoi, kuinka voin ylläpitää saavutettuja tuloksia. Kivut hävisivät kokonaan ja kroppa alkoi toimia. Pelasin nyt kesällä pitkästä aikaa ensimmäisen kivuttoman pelikauden ja mikä parasta, pystyin lopettamaan kipulääkkeet. Kroppa toimii edelleen tasapainoisesti ja pystyn urheilemaan täysillä.

Suosittelen Tuomoa kaikille, jotka kokevat tarvitsevansa apua hermoston, sekä tuki- ja liikuntaelimistön vaivoissa. Tuomo on ammattitaitoinen kiropraktikko ja fysioterapeutti, joka tietää mitä tekee!