Amanda, 24. Pitkittynyt rintakipu, Tietzen syndrooma
Olen käynyt Tuomon käsittelyssä säännöllisesti kevään ajan saaden apua rintakipuuni.
Oireeni alkoivat vuonna 2016. Rintaani särki, rintarangan alue oli todella arka kosketukselle sekä jatkuvat kivut ajoivat minut todella syviin vesiin. Ravasin lääkärillä peläten pahinta noin 1,5 vuoden ajan, kunnes minulle diagnosoitiin Tietzen syndrooma.
Tietzen syndrooma aiheuttaa yhden tai useamman kylkiluun ja kylkiruston liitoskohdan kipeytymisen, eikä syytä tälle tarkkaan tiedetä. Normaalisti oireet häviävät ajan myötä itsestään, mutta minua ne ovat vaivanneet jo lähes viisi vuotta.
Oireita hoidettiin ensin kortisonipistoksilla, mutta niistä ei ollut pitkäaikaista apua. Tästä syystä aloin etsimään apua muualta, ja olin Tuomoon yhteydessä asian tiimoilta. Hänellä on kokemusta erilaisista rinnan alueen kiputilojen hoidosta, joten päätin kokeilla kiropraktiikkaa avuksi oireisiini. Käsittelyiden lisäksi olen tehnyt aktiivisesti Tuomon neuvomia kiertoliikkeitä sekä rintaa avaavia liikkeitä, jotka ovat auttaneet kipeän rintani lisäksi myös selkäpuolen kiputiloihin.
Voin iloikseni sanota, että kipuni ovat vähentyneet huomattavasti ja kipukohtauksia on tullut hoitosuhteen aloittamisen jälkeen vain pari kertaa, kun ennen niitä saattoi tulla jopa viikoittain useampia. Viiden vuoden kipuilun jälkeen uskon vahvasti, että kiropraktiikka voi mahdollisesti jopa parantaa kroonistuneet kipuni täysin.
Kiitos!